Sattuma toi Saimaan rannalle – ajatus hirsitalosta syntyi silmänräpäyksessä

Musta, moderni hirsitalo Saimaan rannalla oli vielä reilut kaksi vuotta hyvin kaukainen asia Tia-Marialle ja Villelle. Myyntiin tuli aivan täydellinen tontti, ja päätös rakentamisesta tehtiin salamannopeasti. Muutto yksiöstä omaan hirsitaloon tuli hiukan yllättäen, mutta nyt he eivät vaihtaisi kotiaan mistään hinnasta.

KUVAT Juha Juntto

Päätös piti tehdä silmänräpäyksessä. Otetaanko tontti, jonka kaveri oli juuri huomannut olevan myynnissä vai annetaanko sen mennä toiselle kiinnostuneelle perheelle.

– Otetaanko? kysyi Ville Relander puhelimessa puolisoltaan Tia-Maria Relanderilta.

– No…otetaan, huokaisi Tia-Maria.

– Jos ei tiedä, mitä sanoa, parempi sanoa kyllä kuin ei.

Näin alkoi yhtäkkiä ja yllätyksenä nuoren pariskunnan matka yksiöstä hirsisen omakotitalon asujiksi.

– Sanoin varmuuden vuoksi kyllä, vaikken ollut koskaan edes haaveillut omakotitalosta, Tia-Maria kertoo kaksi vuotta myöhemmin.

Tia-Marian ja Villen oman kodin ovi aukeaa nyt Saimaan rannalla, vaikka vielä pari vuotta sitten tästä ei uskallettu haaveillakaan.
Finnlamellilla räätälöitiin unelmatalo, jonka haluttiin olevan musta

Monet haaveilevat omakotitalosta vuosia ennen kuin konkreettinen suunnittelu alkaa. Relandereilla haaveilu ja suunnittelu etenivät pikakelauksella. Tonttikauppojen jälkeen he ottivat yhteyttä Finnlamellin suunnittelupalveluun. Keskusteluissa selkiytyi, että pari haluaa pulpettikattoisen, selkeäilmeisen, yksinkertaisen ja yksikerroksisen talon.

– Jo hyvin varhaisessa vaiheessa valitsimme talon väriksi mustan, Tia-Maria sanoo.

“Maisemaankin turtuu, mutta silti ihmettelemme sitä aina kun tulemme kotiin.”

Alusta alkaen oli selvää, että talo on musta. Punainen katto tuo pirteän säväyksen kokonaisuuteen.

 

”Ihan ensimmäiseksi sanoimme Finnlamellin suunnittelijalle, että haluamme talon keskiöön avaran ja yhtenäisen keittiö-ruokailutila-olohuoneen. Kaikki muu rakentuu sen ympärille”, Relanderit kertovat.

Moderni, musta, punakattoinen talo seisoo nyt mäen päällä. Avarasta, yhtenäisestä keittiö-ruokailutila-olohuoneesta avautuu uskomaton näkymä Saimaalle. Järvenpuoleiset ikkunat yltävät lattiasta kattoon. Näkymä on vaikuttava, eikä sitä ei peitellä verhoilla. Luonnon annetaan tulvia sisään.

Olohuoneesta tuli juuri sellainen kuin pitikin. Valtavista ikkunoista tulviva järvimaisema on yhtä tärkeä osa sisustusta kuin kalusteet: Yki Nummen suunnittelemat Lokki-valaisimet sekä Iskusta hankittu kulmasohva.

 

Ville on jättänyt sisustuksen Tia-Marian vastuulle. Lattiamateriaaliksi valittiin vinyylikorkki, jota pariskunta pitää helppohoitoisena ja mukavana jalan alla.

– Arjessa maisemaan tottuu ja turtuu, mutta kun kesällä olimme kaksi viikkoa reissussa, kotiin tultua osasimme taas ihmetellä sitä, miten upea maisema meidän keittiöstä ja olkkarista avautuukaan, pari kertoo.

Paluu kotiseudulle ja muutto yksiöstä hirsitaloon

Tia-Maria ja Ville olivat muuttaneet Mikkelistä takaisin kotiseudulleen Lappeenrantaan ja asettuneet yksiöön kaupungin keskustaan, kun tontti löytyi. Perustukset tehtiin keväällä 2016, ja talopaketti tuli rekka-autolla pihaan kesällä.

– Tilasimme vesikattovalmis-paketin eli Finnlamellin Basic+asennus -paketin ja jatkoimme siitä itse. Näin jälkikäteen ajateltua se oli oikea päätös. Minulla on rakennusalan koulutusta, jota pääsin testaamaan käytännössä. Elementit nousivat päivässä, vesikattovaiheeseen päästiin kahdessa viikossa ja siitä jatkoimme vuoden ajan itse, Ville selvittää.

Vuosi oli työläs, mutta palkitseva. Kaikki vaivannäkö oli tämän onnen arvoista.

Sopiva keittiö löytyi Topi-Keittiöiden valikoimasta. Pariskunnan toiveissa oli pelkistetty keittiö, jossa on saareke ja reilusti laskutilaa. ”Halusin, että keittiö olisi tunnelmaltaan viileä vastapainoksi hirsirakennuksen lämpimälle tunnelmalle”, sanoo Tia-Maria Relander. Kiiltävänvalkoiset ovet luovat sopivan steriiliä ja viileää tunnelmaa.

 

Näkymä Saimaalle avautuu miltei koko seinän laajuudelta tuvan ja keittiön puolelta.

– Kyllä kannatti, Tia-Maria ajattelee joka kerta, kun herää neljältä aamulla ajaakseen leipurin varhaisvuoroon, keittää kahvia avarassa keittiössään ja vilkaisee aamu-usvaiselle Saimaalle.

Tämä hirsitalo päättyvän tien varressa on rauhan paikka.

– Kyllä kannatti, miettii myös Ville, kun hän oikaisee pitkän työpäivän jälkeen jalat valkoisille saunanlauteille ja heittää löylyä oman saunan kiukaalle.

Mustavalkoinen värimaailma toistuu myös saunassa ja kylpyhuoneessa.
Musta jatkuu sisustuksessa

Käyttöönottotarkastus tehtiin kesäkuussa 2017. Muuton kanssa oli tarkoitus malttaa seuraavaan viikonloppuun. Mutta eipä maltettu: Ville ja Tia-Maria alkoivat kantaa huonekaluja uuteen taloon heti, kun tarkastaja oli kirjannut puumerkkinsä.

Uusia kalusteita oli hankittu siitä lähtien, kun perustuksia valettiin. Niitä oli pinottu yksiön lattialle ja viety varastoihin. Ensimmäiseksi valmiiseen kotiin pääsi uhkea betoninen design-pöytä, joka on sopivan massiivinen ilmavaan ruokailutilaan.

Vepsäläiseltä hankittu rouhea Beta-ruokapöytä on kuituvahvistettua betonia.

– Tia-Maria meillä sisustaa. Luotan täysin hänen makuunsa. Minulla on ollut vain yksi sisustustoive: halusin ruokailutilaan Lokki-valaisimet, sanoo Ville.

– Meidän sisustus rakentuu mustalle, valkoiselle ja harmaalle, koska ne luovat hyvän alustan, jota muokata fiiliksen mukaan. Joskus voi lisätä vaikka värikkäitä tyynynpäällisiä, Tia-Maria toteaa.

Hän etsii sisustusinspiraatiota Instagramista ja laittaa itsekin sinne kuvia kodistaan.

”Haluan kotini sisustuksen olevan pelkistetty ja helposti muokattava. Vierastan kaikkea kirkasta ja värikästä, musta on aina hyvä ja turvallinen väri”, kertoo Tia-Maria sisustusmieltymyksistään.

Musta pulpettikattoinen talo hulppeine terassialueineen toteuttaa jo nyt melkein kaikki Relanderien asumisen unelmat. Pari asiaa kodista vielä kuitenkin puuttuu.

– Tulevaisuuden suunnitelmissa on saada tänne lemmikkieläimiä: kissa kehräämään ja koira tepastelemaan, Tia-Maria sanoo.

– Minä en kaipaa enää mitään muuta kuin sen, että jonain kesänä saan paljun terassille, Ville sanoo.

Tia-Marian herkkä silmä sisustukseen näkyy pienissä, huolella mietityssä yksityiskohdissa.