Kotitarina hirsikoti

Lapsiperheen unelmakoti järven rannalla

70-neliöinen rivitalonpätkä alkoi käydä Minnan ja Juuson kasvavalle perheelle kovin ahtaaksi. Unelmissa oli jo pitkään ollut hirsitalo järven rannalla.

Mutta mikä olisi paras ratkaisu, kun ei tiedä oman talon rakentamisesta juuri mitään?

Vastaus löytyi Finnlamellin muuttovalmiista hirsikodista. Ratkaiseviksi tekijöiksi nousivat muuttovalmiin vaihtoehdon lisäksi laaja huippu-brändien sisustusvalikoima sekä ennen kaikkea ensiluokkainen asiakaspalvelu.

Muuttovalmis hirsikoti terassi
Muuttovalmis hirsitalo julkisivun terassi

Hirren yksinkertainen kauneus

Oman talon rakentaminen lähti liikkeelle Minnalla ja Juusolla sen unelmien tontin löytymisestä, järven rannalta Pirkanmaalta. Tässä vaiheessa selvää oli vain kaksi asiaa: itse he eivät lähtisi taloa rakentamaan ja koti rakennettaisiin hirrestä.

“Se, mistä pidän hirressä on, että se on luonnollinen materiaali. Hirsi on aina miellyttänyt silmää, se on kaunis, mutta myös laadukas ratkaisu. Myös rakennusmateriaalin yksinkertaisuus viehättää, eli siinä ei ole kerroksia kerroksien päällä”, Minna kuvailee.

Ensi kertaa kotia rakentaville talotoimittajat eivät olleet vielä tuttuja, joten netissä tehty tiedonhaku tuli tutuksi. Hirren osalta vaihtoehtoja oli useita, mutta hiljalleen vaihtoehtoja karsiutui, yksi ei tehnyt muuttovalmista, toisella ei sisustusvalikoima miellyttänyt.

Muuttovalmiissa toimitusmallissa kiireistä lapsiperhettä viehätti sen selkeys ja helppous.

“Mietittiin sitä, että mitä kaikkea se olisi vaatinut meiltä, jos oltaisiin lähdetty liikkeelle eräänkin talotoimittajan kanssa, joka tekisi rungon vain tiettyyn pisteeseen asti. Se olisi ollut melkoinen tilkkutäkki hallittavaksi. Muuttovalmiissa kaikki tulee yhdestä paikasta ja vakuutus- ja vastuuasiat on hoidossa. Tämä vaikutti vain niin paljon helpommalta tavalta”, Juuso kuvailee.

Muuttovalmis hirsikoti olohuone

Erinomainen palvelu valinnan ratkaisijana

“Lopulta edes se hinta ei ollut ratkaisevin tekijä, vaikka niitä pääsuunnittelijankin avustuksella vertailtiin, vaan päädyimme Finnlamelliin loistavan myyjän ja sisustusvalikoiman vuoksi: keittiö, lattia, sauna ja nuo ikkunat”, Minna ja Juuso kertovat, viitaten olohuoneesta järvimaiseman suuntaan avautuviin upeisiin maisemaikkunoihin.

Finnlamellin myyjä Minna Mäenpää saa erityistä kiitosta. Hän osasi kuunnella ja tarjota selkeitä vastauksia sekä ohjasi kysymyksillään ensi kertaa rakentavia kohti unelmien lopputulosta.

“Hinnasta päästiin hyvin sopimukseen ja todella hienoa, että jo myyjän esittämä hinta-arvio projektille piti melkein eurolleen paikkaansa loppusumman kanssa, jos ei lasketa niitä juttuja, mihin itse halusimme erikseen satsata. Suunnittelu meni kauhean nopeasti ja helposti.”

Kuten jokaisessa taloprojektissa, on työn valmistuttua jotain pientä korjattavaa. Minnan ja Juuson mukaan talotoimittajan palvelu punnitaankin juuri tässä vaiheessa, että miten reklamaatiot hoidetaan.

“Meillä oli koko ajan luottavainen fiilis, että hommat hoituvat. Projektipäälliköllä oli rauhallisen realistinen asenne, hän ymmärsi meitä ja palveli hyvin.”

Muuttovalmis hirsitalo makuuhuone
Lasten makuuhuone muuttovalmiissa hirsitalossa

Sisustuksen laatua säästämällä ja satsaamalla

Haastatteluhetkellä 10 kuukautta uudessa kodissaan asunut perhe on ollut enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen. Kotiin saatiin myös ylellisempiä sisustusmateriaaleja ihan perusvalikoiman puitteissa, sopivasti säästämällä ja satsaamalla.

“Saatiin tosi laadukas koti ja mun mielestä päästiin vielä aika edullisesti. Panostettiin esimerkiksi parkettiin ja saatiin paljon sillä rahalla. Perus-laattavalikoimasta löytyi myös hyvät valinnat. Sanoisin, että hinta-laatu-suhteessa saatiin paljon hyvää pintamateriaaleissa”, Juuso kuvailee.

“Ollaan käyty kaksillakin asuntomessuilla, kerran kesken rakennusprojektin ja toisilla kodin valmistumisen jälkeen ja on ollut kyllä hieno huomata, että yhdessäkään asuntomessukohteessa ei ole ollut mitään, mitä olisi jäänyt tässä omassa uudessa kodissa kaipaamaan”, Juuso jatkaa.

Maisema järvelle muuttovalmiin hirsikodin olohuoneesta

Kodin toimivuus on arjen viihtyisyyttä

Uusi koti miellyttää ensisijaisesti kokonaisuutena, jossa kaikilla tarpeellisilla asioilla on paikkansa, samalla kun silmä lepää kauniissa ympäristössä. Koti on suunniteltu myös niillä ehdoilla, joilla 5-henkisen perheen arjen pyörittäminen on helppoa ja viihtyisää.

“Kodin sydän on tässä isossa tilassa, jossa keittiö, ruokailutila, olohuone ja takka. Ja isot ikkunat, mistä näkee maiseman.”

Minna ja Juuso ovat panostaneet säilytysratkaisuihin. Kaapistoja on paljon, jonne saadaan paikoilleen suomalaisen neljän vuodenajan vaatimat vaatteet ja urheilutarvikkeet. Kodinhoitohuoneen yhteydessä on yhteinen vaatehuone, jonne on pyykkäämisen jälkeen helppo viikata kaikki tekstiilit. “Kodin toimivuus on sitä arjen viihtyisyyttä. Varsinkin kun tulimme ahtaammista tiloista, niin kiinnitimme erityistä huomiota tähän. Meillä pyörii pyykki- ja tiskikone joka päivä. Tässä korostuu se elämisen käytännöllisyys ja helppous kun kaikelle on oma paikkansa.”

Tutustu perheen kotiin myös virtuaalisesti.

Kodinhoitohuone muuttovalmiissa hirsitalossa

Katso lisää kotitarinoita

riitan muuttovalmis hirsikoti
Kotitarina

Kun kotona on hyvä olla

Uuden asuinalueen perällä tien päässä nousee kallio, jonka päällä seisoo uusi muuttovalmis hirsitalo omalla rauhaisalla paikallaan. Talon takapihalla ei kuitenkaan yleensä ole […]
Lue lisää
finnlamelli talokirja

Tilaa talokirja

Tilaa maksuton talokirjamme sähköpostiisi tai paperisena kotiin kannettuna.