Case Mäntymäen päiväkoti
Päiväkoti Mäntymäestä rakentui hoitopaikka noin 65 lapsen tarpeisiin. Tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa Suomen paras päiväkoti, joka on samalla terveellinen ja täydellisesti toimiva ympäristö niin lapsille kuin työntekijöillekin. Finnlamellin toimittama hirsipäiväkoti aloitti toimintansa Alajärvellä elokuussa 2017.
”Näyttää, tuntuu ja tuoksuu raikkaalta ja valoisalta”
Kyseessä on ensimmäinen Alajärvelle rakennettu hirsipäiväkoti ja samalla kaupungin ensimmäinen hirrestä rakennettu julkinen rakennus. Valmistuneen hirsirakenteisen päiväkodin huoneistoala on 900 neliötä ja kokonaispinta-ala 1100 neliötä.
Alajärven pilottihankkeessa kiinnitettiin erityisesti huomiota siihen, että tuleva päiväkoti on terveellinen ja turvallinen paikka käyttäjilleen. Hirsi on kestävä, ekologinen ja hengittävä rakennusmateriaali, jonka etuihin kuuluvat myös kosteuden tasaamiskyky ja puhdas sisäilma. Staattisen sähkön puuttuminen ehkäisee pölyn muodostumista, mikä tekee hirrestä erinomaisen rakennusmateriaalin myös allergikkoja ajatellen.
Mäntymäen uusi päiväkoti kohosi Alajärven Kullanmutkaan ripeästi. Yli tuhannen neliön rakennuksen hirsiseinät nousivat valmiiksi kolmessa vuorokaudessa ja rakennus valmistui kokonaisuudessaan kymmenessä kuukaudessa. Finnlamelli valmisti ja toimitti rakennuksen hirsiosat ja rakennuksen arkkitehtisuunnittelusta vastasi alajärveläinen Arkkitehtitoimisto Tuomela Ky pääsuunnittelija Jyrki Tuomelan johdolla.
Ulkoleikkivälineet on sijoitettu sisäpihalle sopivan tiiviisti valvonnan helpottamiseksi. Päiväkodin länsisiivestä löytyy ryhmätilat isommille lapsille ja eteläsiivestä pienemmille. Molempiin siipiin on kulku oman kuraeteisen kautta. Keskelle rakennusta jäävät yhteiset tilat. Päiväkodin tiloihin suunniteltiin uutuutena oma ruokalinjasto sekä sopivan kokoinen jumppa- ja yhteissali. Myös päiväkodin lattiat ovat luonnonmateriaalia, ja lämpö kiinteistöön saadaan maalämmöstä.
Tulevaisuus kasvaa nyt puhtaassa ympäristössä
Uuden päiväkodin rakentamispäätöstä edelsi monivaiheinen olemassa olevien, päiväkotitoimintaan mahdollisesti soveltuvien kiinteistöjen tarkastelu. Alajärvellä päivähoidon yksiköt olivat pieniä ja sirpaleisia, mikä nosti päivähoidon hintaa kiinteistö- ja henkilökustannusten muodossa. Lisäksi osassa yksiköiden kiinteistöistä hengitysilman puhtaus oli kyseenalainen.
Alajärven päiväkotitoiminnan yksikköjen keskittämisen uuteen hyvin suunniteltuun päiväkotirakennukseen laskettiin tuovan säästöä henkilöstö- ja toimintakuluihin sekä lisäävän samalla toiminnan laatua ja turvallisuutta. Asianmukaisissa tiloissa toimiva yhtenäinen päiväkotiyksikkö helpottaa myös varhaiskasvatuksen suunnittelua.
Hirsirakentamisen suosio kasvaa julkisessa rakentamisessa
Finnlamelli on toimittanut myös mm. sadalle lapselle tarkoitetun 1200 neliön päiväkodin Haapaveden kaupungille sekä yksityisen päiväkodin Raaheen. Loppukesästä 2016 Etelä-Pohjanmaalle valmistui kokonaisurakkana toteuttamamme hirsirakenteinen esiasteen koulu.
Päiväkoteja suunnitellaan hirrestä nyt paljon eri puolille maata. Myös muista julkisen puolen kohteista tulee paljon kyselyjä. Sisäilman laatu puhuttaa ja huolestuttaa ihmisiä kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Finnlamellin painumaton hirsi onkin noussut vahvaksi vaihtoehdoksi myös koulujen, hoivakotien ynnä muiden tärkeiden tilojen rakennusmateriaalina. Tilojen, joissa homeongelmiin ei kerta kaikkiaan ole varaa.