Vapaa-ajan asumisen trendit vuonna 2026 – talomyyjä listaa näkyvimmät ilmiöt

Suomalaisten vapaa-ajan asuminen on muuttunut viime vuosina merkittävästi. Mökillä ei enää vietetä vain kesälomia ja viikonloppuja. Nykyään vapaa-ajan asunto mielletään kakkoskodiksi, jossa rentoutuminen yhdistyy arkeen ja työntekoon.

Finnlamellin talomyyjän Minna Mäenpään mukaan vapaa-ajan asumisessa näkyy muutamia keskeisiä trendejä: ympärivuotinen käyttö, arjen mukavuus, tehokkaasti suunnitellut neliöt sekä rakentamisen helppous.

1. Vapaa-ajan asunnosta on tullut ympärivuotinen kakkoskoti

Yhä useampi haluaa käyttää vapaa-ajan asuntoaan ympäri vuoden. Se tarkoittaa, että mökiltä odotetaan samoja mukavuuksia kuin omalta kodilta.

– Arjen helppous ja mahdollisuus oleskella kakkoskodilla ympäri vuoden korostuvat. Monen mielestä mökillä on oltava samat mukavuudet kuin kotona: juokseva vesi, sisävessa, viemäröinti sekä esimerkiksi astian- ja pyykinpesukoneet, Mäenpää kertoo.

Teknologian kehittyminen tukee ympärivuotista käyttöä. Kotiautomaatio mahdollistaa esimerkiksi lämmityksen ja sähkönkulutuksen seuraamisen etänä, vaikka mökille olisi pitkä matka.

Tänä päivänä vapaa-ajan asunnolla vietetään entistä pidempiä jaksoja – joskus siellä oleskellaan jopa enemmän kuin varsinaisessa kodissa.

2. Neliöt suunnitellaan entistä tehokkaammin

Vapaa-ajan asuntojen koko ei välttämättä kasva, mutta niiden toimivuus kehittyy jatkuvasti. Monilla tonteilla rakennusoikeus on rajattu esimerkiksi sataan neliöön, joten jokaisella neliöllä on merkitystä.

– Näin napakoihin neliöihin saadaan hyvin mahtumaan kolme tai jopa neljä makuuhuonetta. Aiemmin tyypillinen ratkaisu oli yksi makuuhuone ja tupa. Nyt arvostetaan enemmän omaa tilaa, Mäenpää kertoo.

Tehokkaan pohjaratkaisun ansiosta vapaa-ajan asunnossa voi majoittua suurempikin perhe tai ystäväporukka ilman, että rakennus kasvaa tarpeettoman suureksi.

3. Etätyö näkyy nyt myös mökkien pohjaratkaisuissa

Työelämän murros on tuonut uuden tilatarpeen vapaa-ajan asuntoihin. Kun mökiltä käsin tehdään töitä, rauhallisen työskentelytilan merkitys korostuu.

– Vapaa-ajan asunnolla vietetään aikaa myös arkena. Siksi moneen kakkoskotiin rakennetaan yksi tai jopa useampi työhuone, Mäenpää kertoo.

Samalla tilojen monikäyttöisyys korostuu: työhuone voi toimia myös vierashuoneena tai harrastetilana.

4. Tontti hankitaan yhä aiemmin

Vapaa-ajan asuminen nähdään usein pitkäaikaisena haaveena, ja tontti valitaan tyypillisesti hyvissä ajoin.

– Osa ostaa tontin jopa viittä tai kymmentä vuotta ennen kuin alkaa rakentaa. Jotkut odottavat esimerkiksi eläkeikää ja toteuttavat haaveensa vasta myöhemmin, Mäenpää kertoo.

– Kannustaisin miettimään, voisiko laadukkaaseen vapaa-aikaan panostaa jo nyt, ei vasta vuosien päästä, kokenut talomyyjä jatkaa.

Rantatontit ovat edelleen kaikkein kysytyimpiä. Suomalaiselle oma mökki järven rannalla on yhä yksi vahvimmista vapaa-ajan unelmista.

5. Muuttovalmis rakentaminen kasvattaa suosiotaan

Rakentamisen helppous on noussut monelle tärkeäksi tekijäksi ja siksi muuttovalmis ratkaisu on monelle se ensisijainen valinta.

– Muuttovalmis toimitus on selvästi suosituin vaihtoehto myös vapaa-ajan kohteissa. Asiakkaat arvostavat huolettomuutta ja sitä, että yksi toimija vastaa kokonaisuudesta, Mäenpää kertoo.

Rakentamisen vaihtoehtoja on kuitenkin monia. Sopivin toimitusaste riippuu muun muassa omasta osaamisesta, aikaresursseista sekä budjetista.

6. Luonnonmukaisuus korostuu sisustuksessa

Luonnonmukaisuus ja rauhallinen värimaailma näkyvät vapaa-ajan asuntojen kalusteissa, materiaaleissa ja pinnoissa. Yhä useammasta mökistä löytyy tänä päivänä esimerkiksi kivijäljitelmälaattoja, jotka korostavat luonnonläheistä tunnelmaa. Puu- ja kivimateriaalit yhdistetään maanläheisiin sävyihin, luoden harmonisen kokonaisuuden.

– Hirsimökissä luonnonläheisyys toteutuu usein kuin itsestään. Hirressä on oma ainutlaatuinen tunnelmansa, ja se luo lämpimän ja kodikkaan ympäristön rentoutumiselle, Mäenpää sanoo.

Hirsi yhdistää luonnonläheisyyden ja kestävyyden

Moni vapaa-ajan asunnon rakentaja arvostaa ratkaisuja, jotka kestävät aikaa ja tukevat luonnon inspiroimaa elämäntapaa. Hirsi on luonnollinen, hengittävä ja pitkäikäinen materiaali, joka tarjoaa terveellisen sisäilman ja toimii hyvin myös ympärivuotisessa käytössä.

Finnlamellin vapaa-ajan mallisto on suunniteltu vastaamaan nykyisen vapaa-ajan asumisen tarpeita. Muunneltavien pohjaratkaisujen ja laadukkaiden materiaalien ansiosta voit rakentaa hirsihuvilan tai -mökin, joka toimii sekä rentoutumispaikkana että kakkoskotina. Valikoima sisältää moderneja ja perinteisiä ratkaisuja erilaisille tonteille sekä jokaiseen elämäntilanteeseen.

Tutustu muihin artikkeleihin