finnlamelli kuningattarenhelmi takapiha päivällä

Finnlamelli Kuningattarenhelmi rakentuu Loviisan Asuntomessuille

27.2.2023

Loviisan Asuntomessuille 2023 merenrantaan rakentuva Finnlamelli Kuningattarenhelmi juhlistaa puusta rakentamista sen monissa muodoissaan. Koti rakentuu kolmehenkiselle perheelle muuttovalmiina.

Maailman myllerrykset olivat kaataa haaveet messutalosta

Dani Ryynäsen ja Jenna Aallon messukotia oli suunniteltu syksystä 2020 lähtien, jolloin loviisalaisperhe kuuli Asuntomessujen tulosta heidän ”pikku kyläänsä”. Suunnitelmat messukodin suhteen olivat jo selvillä: upealle merenrantatontille oli rakentumassa kaksikerroksinen CLT-talo rantasaunoineen.  Kun pohjatyöt olivat valmiina alkamaan alkuvuonna 2022, alkoi taivaalle kerääntyä tummia pilviä. Viimeisten vuosien kriisit olivat aiheuttaneet laajaa materiaalipulaa ja kustannusten nousua. Yhtäkkiä rakennusbudjetti räjähti hintojen nousun takia käsiin.

Allergioista kärsinyt perhe piti ainoina rakentamisen vaihtoehtoina CLT:tä eli ristiinliimattua massiivipuuta tai hirttä, puumateriaalin terveyttä ja raitista sisäilmaa vaalivien ominaisuuksien vuoksi. Koti haluttiin myös niin pitkälle valmiiksi rakennettuna kuin mahdollista, eli muuttovalmiina.

Näiden vaatimusten yhteensovittaminen kohonneiden kustannusten kanssa alkoi kuitenkin näyttää yhä mahdottomammalta.

”Meillä oli suunnitelmat, urakoitsija ja budjetti valmiina, mutta viimeisessä tarjouksessa pelkän CLT-rungon hinta ylitti koko rakennusbudjetin. Meidän oli pakko perääntyä alkuperäisestä suunnitelmasta. Olimme siis tilanteessa, että meillä oli tontti ja piirustukset, mutta ei toimittajaa”, Dani muistelee.

Keväällä 2022 pariskunta oli jo lähes valmis luovuttamaan. Rakennusaikataulusta oltiin jo pahasti myöhässä ja peli näytti olevan menetetty.

Dani ja Jenna eivät kuitenkaan ole luovuttajatyyppiä ja päättivät lähteä vielä kerran katselemaan vaihtoehtoja Lahden rakennusmessuille, omat rakennussuunnitelmat kainalossaan. Tästäkin messureissusta uhkasi tulla pariskunnalle jatkumoa murheille, kunnes he päättivät poiketa vielä ennen kotiin lähtöä Finnlamellin edustuksen pakeilla. Ja silloin asiat loksahtivat kohdilleen: myyjä Brittany Rowe valoi heti toivoa pariskunnalle tiukasta aikataulusta huolimatta: “kyllä tästä vielä hyvä tulee”. 

Finnlamelli Kuningattarenhelmen rakentaminen alkoi Loviisan asuntomessualueella syksyllä 2022.
Kuva rakenteilla olevasta kodista. Myös yläkerrasta avautuu näkymä merelle.

Muuttovalmis avaimena mutkattomaan messurakentamiseen 

Dani ja Jenna löysivät vihdoin sen unelmayhdistelmän, mitä olivat etsineet: muuttovalmis toimitusmalli ja sen ennakkoon sovitut, tavallisen kodinrakentajan kukkarolle sopivat kustannukset, täysi vastuunkanto rakentamisesta, hirsi rakennusmateriaalina sekä toivotut materiaalitoimittajat.

“Tuntui niin turvalliselta lähteä yhteistyöhön ison toimijan kanssa. Muuttovalmiin valitsimme siksi, että ei tarvitse itse koordinoida aliurakoitsijoita edes sisustuksen osalta. Ja kun vakiomateriaalitkin, kuten Novartin keittiö, olivat juuri niitä mitä olimme katselleet, niin oli helppoa todeta, että tällä mennään”, Jenna toteaa.

Muuttovalmis toimitusmalli on ollut loviisalaispariskunnalle juurikin se oikea valinta. Dani on todella kiireinen oman yrityksensä töissä eikä heillä ole osaamista rakentamisen suhteen. Jenna on käynyt työmaalla lunta kolaamassa ja siivoamassa. Itse rakentaminen on sujunut saumattomasti osaavien ammattilaisten käsissä.

finnlamelli talokirja

Tilaa itsellesi
Finnlamellin esitteet

Tilaa maksuttomat esitteemme sähköpostiisi tai
paperisena kotiin kannettuna.