Finnlamelli Villa Musica rakentuu asuntomessuille muuttovalmiina – ”Paras mahdollinen ratkaisu meille”

Rakentaminen ei ole vain tekninen projekti, vaan se on ennen kaikkea kotiunelman toteuttamista. Monelle ruuhkavuosia elävälle perheelle muuttovalmis talopaketti on paras mahdollinen ratkaisu. Sillä aikaa, kun ammattilaiset huolehtivat rakentamisesta alusta loppuun, perhe voi keskittyä omaan arkeensa ja odottaa unelmien kodin rakentumista kaikessa rauhassa.

Oulun Asuntomessuille rakenunut Finnlamelli Villa Musica on elävä esimerkki muuttovalmiin talopaketin helppoudesta ja vaivattomuudesta. Moderni, kaupunkitontille luontevasti istuva hirsitalo on suunniteltu kuusihenkisen perheen elämää varten, musiikkiharrastusta ja kahden aktiivisen koiran tarpeita unohtamatta. Talo on rakennettu muuttovalmiina, mikä tarkoittaa, että Finnlamelli on vastannut kodin rakentamisesta alusta loppuun.

Villa Musican tuleva asukas Henriikka Heikkilä kertoo, että heidän elämäntilanteessaan muuttovalmis ratkaisu on ollut paras mahdollinen.

– Kaikki tärkeä tulee valmiina Finnlamellilta, ja meille itsellemme on jäänyt hoidettavaksi vain ne työvaiheet, jotka eivät kuulu itse pakettiin. Näitä ovat muun muassa ulkomaalaus, viherkatto ja piha.

Yksilöllinen, mutta samalla helppo ja vaivaton

Moni ajattelee, että muuttovalmis talopaketti tarkoittaa samanlaista kuvastokotia kuin kaikilla muillakin. Villa Musica osoittaa, että tämä ei pidä paikkansa. Kodin tilaratkaisut, materiaalivalinnat ja sisustus on suunniteltu yksilöllisesti, perheen toiveiden mukaan yhdessä ammattilaisten kanssa. Taloon kuuluu myös erillinen piharakennuksessa sijaitseva musiikkisali, joka toimii perheenjäsenten harjoitustilana ja ja yhteisöllisten tapahtumien pitopaikkana. 

Muuttovalmis koti voi olla täysin yksilöllinen. Finnlamellin muunneltavan malliston talot ovat muokattavissa asiakkaan tarpeisiin sopiviksi. Suunnittelu lähtee aina perheen elämäntilanteesta ja tontin erityispiirteistä. Lopputuloksena syntyy koti, jossa näkyy tulevien asukkaiden oma tyyli ja elämänrytmi.

Muunneltavan malliston vaihtoehtona on valmiiksi suunniteltu mallisto, jonka muuntelumahdollisuudet ovat rajatummat, mutta hinta vastaavasti edullisempi.

Turvaa ja selkeyttä rakentamiseen

Rakennusprojekti voi viedä aikaa ja vaatia paljon huomiota. Muuttovalmiissa paketissa sekä budjetti että aikataulu sovitaan etukäteen ja niissä pysytään. Tämä helpottaa arjen hallintaa ja lisää mielenrauhaa.

– Muuttovalmiin talopaketin suurimmat edut ovat helppous ja ennakoitavuus. Asiakas voi luottaa siihen, että projekti etenee suunnitellusti ja pysyy budjetissa, kertoo DEN Finlandin markkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Maria Mroue.

Henriikka Heikkilän mukaan tämä oli heidän perheelleen ratkaiseva tekijä. Heillä ei olisi ollut mahdollisuutta osallistua rakentamiseen päivittäin. Rakennustyöt etenivät silti, vaikka perhe keskittyi omaan arkeensa.

Finnlamelli on muuttovalmiiden hirsikotien asiantuntija

Finnlamellin painumattomat lamellihirret valmistetaan omalla tehtaalla Alajärvellä suomalaisesta kuusesta, joka on vaaleaa, pienioksaista ja hyvin kosteutta kestävää. Puu hengittää ja tuo kotiin luonnollista lämpöä ja rauhallista tunnelmaa. Finnlamellilla rakentamisen ratkaisut suunnitellaan ajatuksen kanssa ja viimeistellään huolella.

Finnlamelli on osa DEN Finlandia, joka on Suomen suurin pientalorakentaja ja muuttovalmiiden omakotitalojen markkinajohtaja. Valitsemalla muuttovalmiin Finnlamelli-kodin, saat helppoutta, huolettomuutta ja turvaa.

Villa Musica on nähtävillä Oulun Asuntomessuilla kesällä 2025. Talomalli on Finnlamellin muunneltavan talomalliston Pouta 157. Pouta-mallien avarat pohjaratkaisut, näyttävät sisäänvedot ja suuret katetut terassit tekevät taloista arvokkaita ja juhlavia.

Tule paikan päälle Oulun Asuntomessuille ja koe, miltä tuntuu koti, joka on rakennettu juuri sen asukkaiden elämää varten.

Muuttovalmiin Finnlamelli-hirsitalon edut

Finnlamelli esitteen tilaus

Tilaa itsellesi
Finnlamellin esitteet

Tilaa maksuttomat esitteemme sähköpostiisi tai
paperisena kotiin kannettuna.