Omakotitalo postikorttimaisemassa Tulilahdella

Maarit ja Ari Taskinen ovat asuneet kesästä saakka 135-neliöisessä Finnlamellin hirsitalossa. 1,2 hehtaarin tontti on Heinäveden Tuliniemessä Kermajärven rannalla.

TEKSTI Jorma Välimaa KUVAT Hans Koistinen
Julkaistu alunperin: UUSI KOTI 6/2016

Lasten kasvaessa aikuisiksi vanha talo jää usein vanhemmille turhan suureksi. Maarit ja Ari rakensivat uuden, kahden ihmisen tarpeisiin mitoitetun talon, jolle löytyi kauneudessaan täydellinen rantatontti.

Taskisen pariskunnan kesäloma kului muuttopuuhiin. Parisen vuotta aikaa vienyt taloprojekti tuli täysin valmiiksi viime heinäkuussa. Taloa rakentaessa tehtiin myös pihatöitä, joten loppukesän aikana ennätettiin jo huilatakin veneilemällä.

Veneily on yksi Maaritin ja Arin ulkoiluharrastuksista. Siihen on nyt erinomaiset mahdollisuudet, kun vene on valmiina kotilaiturissa ja Kermajärvessä riittää vettä. Se on Suomen lähes 200 000 järvestä 53:ksi suurin. Uudessa kodissa Maaritin on helppo harrastaa myös kuntohiihtoaan ja Arin moottorikelkkailuaan. Reitit alkavat aivan kodin vierestä.

VEDEN JA PUUTARHAN KESKELLÄ. Maaritin ja Arin uutta kotia ympäröi komea järvi ja hyvin hoidettu pihapiiri. Laiturissa odottaa vene, jolla käydään tiiviisti ajelemassa Kermajärvellä.
Sisällä kauniit maisemat alkavat heti eteisessä.

Uusi koti on Taskisen pariskunnan kolmas talo. Edellinen pyöröhirsirakennus tehtiin lasten ollessa pieniä. Kun tytär ja poika varttuivat aikuisiksi ja muuttivat pois kotoa, Maaritille ja Arille jäi sata neliötä turhaa tilaa. Tarpeettomia neliöitä siivotessa päätettiin, että järkevintä on ryhtyä rakentajiksi vielä kerran. Lähtökohdaksi otettiin koti, jossa kelpaa asustella loppuelämä niin paikan kuin rakennuksen osalta.

Taskiset ovat viettäneet ikänsä Heinävedellä. Etelä-Savossa järviluontoa opitaan arvostamaan pienestä pitäen. Kunnon kotiin kuuluu oma ranta.

Omaa rantaviivaa Taskisilla on nyt peräti 200 metriä. Pariskunta osti ensin 5000 neliön mökkirannan, jossa oli valmiina kookas hirsinen rantasauna viehättävine tupineen ja lasiterasseineen. Paikka on Kermajärven Tuliniemessä. Rantaa ihastellessa paras paikka uudelle talolle oli Maaritin ja Arin mielestä tonttirajan ulkopuolella, kivenheiton päässä rantasaunasta. Mutta tunnettuahan on, ettei naapurin tontille saa rakentaa. Naapuri oli onneksi sama, jonka kanssa tehtiin kaupat saunarannasta ja hän myi Taskisille lisämaata 7000 neliötä. Vuonna 2013 tehdyn kaupan jälkeen tontilla on kokoa 1,2 hehtaaria.

Taskisten vanha koti oli hirsitalo, jonka hyvät ominaisuudet haluttiin uuteenkin asuntoon

Hirsitalon terveellinen asumisympäristö ja sisäilman hyvä laatu tulivat Taskisille tutuiksi jo aikaisemmassa kodissa. Siksi uudenkin talon seiniksi haluttiin paksut hirsiseinät ilman lisäeristeitä. Nyt vain yhdestä puusta höylätty hirsi vaihtui nykyaikaiseksi liimatuksi massiivipuuksi. Useista vaihtoehdoista valittiin 240-millinen kuusihirsi.

Taskiset tutustuivat useiden hirsivalmistajien mallistoihin. Eniten miellyttivät Finnlamellin mallit ja kauppa vahvistui tehdaskäynnillä Alajärvellä. Yrityksessä työskentelevä Kirsti Aro piirsi talon, jossa huomioitiin Taskisten kaikki toiveet.

Taloon tuli korkea olohuone, vaikka varsinaiset asuintilat ovat yhdessä kerroksessa. Talon keskellä on makuuhuoneen kokoinen avoparvi, joka on tyttären perheen käytössä vierailujen ajan. Varsinaisia makuuhuoneita talossa on kolme ja huoneistoalaa 134,5 neliötä.

Tilaa on kahdelle asukkaalle edelleen paljon, vaikka kodin koko lähes puolittui. Käytön kannalta tärkeimmät tilat ovat vieri vieressä – keittiön, olohuoneen ja päämakuuhuoneen tavoittaa muutamalla askeleella. Eteinen on vastapäätä olohuoneen korkeita ikkunoita, jolloin henkeäsalpaava järvimaisema näkyy heti ulko-ovelta.

Rakentamisen Taskiset hoitivat omatoimisesti päivätöiden ohella. Sisustusvalinnat tehtiin yhdessä ja Minnan-tyttären mielipiteitä kuunnellen. Hankinnat tehtiin Heinäveden ja Juvan rakennustarvikeliikkeistä.

Suuri osa huonekaluista päivitettiin muuttohetkellä. Olohuoneen mittoihin sopiva iso sohva hankittiin Iskusta.

KLASSISTA KAUNEUTTA. Korkean olohuoneen sohva on keskellä lattiaa, josta upeaa Kermajärveä on helppo katsella. Kodissa on selkeä järjestys ja punaiset ruusut sohvapöydällä viimeistelevät klassisen sisustuksen. Hirsipinnat on käsitelty vaaleiksi Escaron puulakalla.
HELPPOA LIIKKUMISTA. Kodin toinen ruokailutila löytyy terassin lasitetulla osalla, minne kuljetaan keittiöniemekkeen takaa. Terassipöydän päällä riippuu koristeellinen kynttiläkruunu. Peiliovisen, vaalean keittiön kalusteet löytyivät pieneltä toimijalta Juvalta.
Maaritin ja Arin makuuhuone on heti ruokailutilan vieressä. Sen yhteydessä on kookas vaatehuone. Kodinhoitohuone sijoittuu talon vastakkaiseen päätyyn. Sen sisäänkäynnin kohdalla on talon toinen terassi, jonne pääsee saunasta vilvoittelemaan kodinhoitohuoneen kautta.

Talon valmistuminen oli projektin tärkein vaihe, mutta työt eivät ole vielä päättyneet. Syksyn aikana on saatu valmiiksi maakellari ja tallirakennus on tekeillä. Sen valmistuttua mietitään rantasaunan kunnostamista. Rakennus on hyvässä kunnossa ja sen tuvassa oli mukava yöpyä talon rakennusaikana. Pieni pintaremontti on silti tarpeen ja samalla mökin edusta päivitetään. Kaksivuotiaalle lapsenlapselle pitää ainakin saada komea keinu.

Pihatöistä ovat jo valmiina kivipengerrykset talon ja rannan välissä sekä rakennusta kiertävä nurmikko. Etupihalla on viehättävä istutusalue, jonka rehevien kukkien keskelle on hankittu muutamia patsaita. Taskisten talo on paitsi koti myös Maaritin ja Arin harrastus. Omakotitalon kohennus- ja kunnostustoimet kuuluvat heidän elämäntapaansa. Vaikka työmäärä joskus stressaakin, tuottaa oman käden jälkien näkeminen valtavasti mielihyvää.

Parasta tässä kodissa

  • ainutlaatuinen niemitontti
  • mahdollisuudet veneily- ja liikuntaharrastuksiin
  • hirsirakenteen terveellisyys ja hyvä sisäilma

FAKTA

Finnlamellin 134,5 m² hirsitalo

Valmistaja: Finnlamelli
Kerrosala: 148 m²
Huoneistoala: 134,5 m²
Huoneluku: 7
Kerrosluku: 1,5
Runkomateriaali: puu
Arkkitehtisuunnittelu: Finnlamelli, Kirsti Aro
Rakennesuunnittelu: Finnlamelli
LVI-suunnittelu: Heinäveden Vesijohtoliike Karvinen Oy
Sähkösuunnittelu: Savon Sähkö-Center Ky
Sisustuksen suunnittelu: oma
Energialuokka: C
Kantavat seinät: lamellihirsi
Ulkoseinämaalit: Tikkurila Vinha 565
Ikkunat: Skaala
Ovet: Skando
Vesikattorakenteet: Ruukki Classic
Lämmitysjärjestelmä: maalämpö
LVI-järjestelmä: Vallox, Luostarisen Masan Putkivirma Ky
Väliseinät: hirsipaneeli ja kipsilevy
Väliovet: Jeld-Wen
Lattiapinnat: laminaatti, RTV Varkaus ja Kuopio
Sisäkattopinnat: valkoinen puupaneeli
Seinäpinnat: hirsipinnat Eskaro paneelilakka
Laatat: RTV Varkaus ja Kuopio
Kiintokalusteet: Tmi Mikko Tiainen, Juva
Tulisija: Tulikivi takka-leivinuuni
Sauna: paneelit käsitelty Supi Saunasuoja 5154