Tämä sivusto käyttää evästeitä. Käyttämällä tätä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää.
Sulje
  • fin
  • eng
  • swe
  • ru
  • ger
  • fra
  • jpn
  • svn
  • svk
  • ita
  • ice
  • spa
  • ee


Sisustus- ja tekstiilisuunnittelija Kaisa Hautakangas:

MILLAINEN SISUSTUS UUTEEN HIRSITALOON?

Moni uuden kodin hankintaa suunnitteleva miettii talon ulkonäön lisäksi myös sitä, miten
sisustaisi unelmiensa kodin. Sisustuksen miettiminen voi tuntua haasteelliselta, tyylejä ja
tarjontaa kun löytyy nykyään niin runsaasti. Nykyajan hirsitalo taipuu moneen tyyliin ja
näin ollen se voidaan sisustaa juuri Sinun toiveittesi ja vaatimustesi mukaisesti.


Talon ja sen sisustuksen suunnittelussa on aina hyvä huomioida kokonaisuus.  
Sekä talon, että sisustuksen tyylien on hyvä tukea toisiaan, jotta lopputuloksesta saadaan
mahdollisimman harmoninen. Sisustuksen suunnittelussa kannattaa lähteä liikkeelle
aina paitsi omien mieltymysten ja tarpeiden lisäksi käytännöllisyydestä, valaistusta ja
estetiikkaa unohtamatta. 

Sisustuksen värimaailma on hyvä tukea kahden-kolmen päävärin 
ympärille, johon valitaan yksi tai kaksi tehosteväriä. Myös tyyleissä on hyvä
pitäytyä pääosin yhdessä, mutta sitä kannattaa maustaa ripauksella muitakin tyylejä.
Näin kokonaisilme pysyy mahdollisimman selkeänä ja harmonisena, mutta myös
kodikkaana ja persoonallisena.


Sisustuksessa suositaan edelleen vahvasti luonnonläheisiä materiaaleja ja sävyjä
Melko vaaleat, sekä erilaiset hiekan, harmaan ja mudan sävyt ovat suosittuja.
Pintamateriaaleihin, kuten laattoihin ja seinillekin valitaan usein betonimaisia
efektejä. Myös marmoria nähdään yhä enenevissä määrin niin sisustuksen
pinnoissa, kuin kalusteissa ja pienesineissäkin. Marokkolaiset kuosit ja
kuusikulmaiset laatat ovat viime aikoina nostaneet myös vahvasti suosiotaan.


Kodinomaista tunnelmaa
Vaikka sisustukseen löytyykin laaja kirjo erilaisia materiaaleja ja pintoja, haetaan
yleisilmeeseen kuitenkin pääsääntöisesti hyvin kodinomaista tunnelmaa.
Vaaleat puulajit, tai vaalean / harmahtavan käsittelyn saaneet tammi ja saarni
ovat suuressa suosiossa niin lattioiden materiaaleissa, kuin kalusteissakin nykyään.
Ne istuvat myös selkeälinjaiseen skandinaaviseen sisustustyyliin, joka tuntuu olevan
kestosuosikki ainakin meillä täällä pohjoismaissa.

Erilaisilla pintastruktuureilla saadaan luotua mielenkiintoa sisustukseen. Tummien
ja vaaleiden värien kontrastit, kovien ja pehmeiden materiaalien liitto, sileän ja rouhean,
sekä kiiltävän ja mattapinnan rohkea yhdistely luovat sisustukseen omaleimaisen
ja kodikkaankin tunnelman. 

Sisustustrendeinä mm. pastellisävyt ja kalusteiden kevyet linjat
Pehmeän pastelliset värimaailmat istuvat mausteeksi monenlaiseen sisustustyyliin,
niin maalaisromanttiseen, kuin hyvin selkeälinjaiseen moderniinkin tyyliin. Myös
messinki erilaisissa pinnoissa ja vaikkapa kylpyhuoneen hanoissa kasvattaa edelleen
suosiotaan. Nahan käyttö niin sisustusesineissä, kuin vaikkapa kaapistojen vetimissä
on yhä yleisempi näky. Samettiset tekstiilit ovat nyt hyvin suosittuja myös.

Kalusteiden linjoissa suositaan nykyään keveyttä, ja melko pyöreitä linjoja. Vaikutteita
haetaan mm. 50-60-luvuilta. Sohvien käsinojat saavat olla kapeita ja kalusteiden
jalat korkeita, viistolinjaisia, sekä alaspäin kapenevia.

Itsetehdyt sisustuksen yksityiskohdat, eli ns. DIY (tee-se-itse), kierrätysmateriaalit ja
ekologisuus ovat nyt in. Niin kotimaisten, kuin pohjoismaistenkin pienten
käsityöyrittäjien, sekä design brändien suosiminen on myös hyvin trendikästä!

On hyvä muistaa, että erilaisia trendejä tulee ja menee, eikä sisustamisessa kannata
takertua niihin liikaa. Trendit antavat inspiraatiota ja niistä voi hakea vinkkejä oman
kodin sisustamiseen, mutta tärkeintä on luoda sellainen koti, joka tuntuu juuri itselle
sopivalta ja missä koko perhe viihtyy.


Finnlamelli-kodin tai vapaa-ajan kohteen  sisustuksen suunnittelussa voit tukeutua nyt sisustus-
suunnittelijan puoleen! Autan uudisrakentajia luomaan kodin sisustuksesta juuri
Sinua ja perhettäsi palvelevan kokonaisuuden. 


Ota rohkeasti yhteyttä - tehdään unelmiesi sisustuksesta totta!

Sisusteksti Kaisan kuva2

Sisustusterveisin, 
Kaisa Hautakangas
Sisustus- ja tekstiilisuunnittelija, Muotoilija AMK
SISUSTUKSEN AIKA

p. 045 164 2009
kaisa@sisustuksenaika.fi

www.sisustuksenaika.fi 

Tutustu myös  Finnlamellin KUVAGALLERIAAN sekä TOTEUTUNEITA UNELMIA -galleriaan  ja löydä ideoita oman kodin ja vapaa-ajan kohteen suunnitteluun!






SISUSTUTEKSTIKUVA 4



SISUSTUTEKSTIKUVA 1


SISUSTUTEKSTIKUVA 2


SISUSTUTEKSTIKUVA 3

Sisustuskuvat: Hakola Oy